Month: May 2016

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan
XIV maisteri- ja tohtoripromootion
Seppeleensitojais- ja miekanhiojaisillallinen 26.5.2016

Valokuva:Mikko Virta

Yliairuen tervetuliaissanat / Övermarsalkens välkomstord / Grand Marshall’s Welcome Speech
Yliairut Nelli Hankonen

Ärade promotor, hurmaava Yleinen seppeleensitoja vanhempineen, arvoisa vararehtori, hyvä dekaani sekä riemutohtori- ja riemumaisteripromovendit, distinghuished honorary doctors, hyvät promovoitavat tohtorit ja maisterit, väsymättömät miekanhiojat ja seppeleensitojat, hyvät kutsuvieraat, ärade damer och herrar, ladies and gentlemen.

As the Grand Marshall of this conferment, I have the honour and the pleasure of opening this wreath weaving and sword whetting dinner.

Tonight we thank the wreath weavers and sword whetters for preparing the symbols of the promovendi’s achievements and contributions to science and society. Tomorrow, the promovendi will be formally welcomed into the academic community, in a ceremony steeped with rituals and traditions derived from medieval universities.

The theme of this conferment is “society after order”. At first glance, it may seem that conferment ceremonies simply recreate a wealth of old rituals to reproduce the “old order”. Indeed, some of the conferment ceremony rituals date back as far as the 11^th century, when the first European universities were formed. When the first conferment of this University took place in 1643, adopting these international academic rituals was a way of declaring and defining the first Finnish university as an equal with other European institutions. Laurel wreaths were in those times, and still today, an important symbol, representing victory over ignorance.

                         

Kuvat: Promootiotanssiaisissa valssasimme juuri promovoidun kunniatohtori Kalle Könkkölän kanssa (oik). Seppeleensitojais- ja miekanhiojais-illallisen ohjelmalehtinen (vas).

Over these almost 400 years, conferments have regularly taken place in Finland, and only twice has there been a break – during The Greater Wrath (“isoviha”) and during the war last century. This underscores one key characteristic of academia, continuity. Each and every one of us has developed our own thinking and made our contributions by essentially building on the foundation laid by the generations of researchers who preceded us – by continuing, further developing, or disputing, challenging the work of others who came before us, and in doing so, have woven ourselves, and our work, into a rich academic fabric, started by the researchers of generations past.

Tämä akateemisen yhteisön ja tieteen jatkuvuus konkretisoituu paitsi näissä monisatavuotisissa rituaaleissa, myös riemupromootiomme, vuoden 1966 promovendien läsnäolossa.

Vanhat perinteet ovat muovautuneet ajan saatossa. Ensimmäinen nainen promovoitiin Suomessa vasta runsas vuosisata sitten. Toki naispromovendien määrä lisääntyi sen jälkeen, kun vuodesta 1901 naisten ei enää tarvinnut anoa erikoislupaa opiskella yliopistossa (!). Voisikin sanoa, että elämme promootiota ”sukupuolijärjestyksen jälkeen”: Tiedekuntamme ensimmäiset samaa sukupuolta olevat maisterifranseesiparit nähtiin 10 vuotta sitten, minä itse heidän joukossaan. Tänä vuonna yleinen seppeleensitoja on ensimmäistä kertaa mies. Toisaalta, vaikka pukeutumisohje eksplisiittisesti sallii kumman tahansa pukukoodin noudattamisen biologisesta sukupuolesta riippumatta, on kooditus silti binäärinen.

Tätä juhlavaa akateemista traditiota saneleva järjestys on koko ajan muuttuva. Olihan frakkikin, meillä vakiintunut akateeminen juhlapuku, alunperin Ranskan vallankumouksen radikaalien asu. Jokainen promootio on traditioita muuttaessaan omalla tavallaan muuttanut ja rikkonut järjestystä – monesti inklusiivisempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Miltähän tämän promootion riemupromootio vuonna 2066 näyttää!

Kuva: Valtiotieteellisen tiedekunnan promootioissa käytetty yliairuen nauha ja tohtorinmiekkani.

Conferment is essentially about inviting new members to join the academic community, and in a way, about maintaining the social order, and distinction from others. Traditionally within conferment, women’s role has been exclusively that of the wreath weaver. As a devoted feminist, I have spoken of gender (and sexuality), but inclusions and exclusions, order, are produced and reproduced on the bases of other categorizations, such as language, religion, and physical ability. Traditions can be respected, but also need to be renewed in order to make society and the traditions themselves more inclusive and just.

Promotion är en fest för kunskap och bildning. Vår nationalfilosof, Johan Vilhelm Snellman sade:  “Bildning är en garant för en liten nation”. På sistone har det ibland känts att man inte kommer ihåg det längre i Finland. Men Snellman – som själv promoverades till hedersdoktor i 1860 vid Helsingfors Universitet – har även sagt, att vetenskap kan inte automatiskt förutsätta folkets stöd, om inte det påvisar att det finns någon nytta av det. Hän sanoi: ”Yliopiston on välttämätöntä osallistua paitsi päivän tieteellisiin taisteluihin, myös päivän isänmaalle tärkeisiin kysymyksiin. Ilman tällaista toimintaa yliopisto ei voi toivoa tunnustusta, ei tieteen maailmassa eikä omilta kansalaisiltaan.” Tätä yhteiskuntatieteiden strategisen arvon mainontaa jatkamme sitten arkena. Nyt on aika juhlia.

I would like to thank all of those who have worked hard to make this lovely evening possible. In case you need help tonight, or any other time during the conferment, you may turn to the Marshals, they will be more than happy to answer any questions, at least practical ones.

And as one practical matter – please do NOT touch the robots, before you are instructed to!

Ladies and gentlemen, I can already sense the festive anticipation and a sense of community emerging. So: Let us enjoy the evening and use this fantastic opportunity to learn to know each other better!

I hope you all feel included, and wish you all a warm, warm welcome. Dobro pazalovat, välkommen, tervetuloa!

Puheen valmistelussa lähteinä on käytetty Johanna Ilmakunnaksen toimittamaa teosta Promootio akateemisena juhlana (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011) sekä Matti Klingen julkaisua “Yliopistollisten promootioiden perinteestä meillä ja muualla” (1977).

Kuva: Sosiaalipsykologian vastavihittyjä maistereita ja tohtoreita.

Tänään on Älä laihduta -päivä. Painonhallintaan liittyviä elintapamuutos-interventioita tutkineena minua on joskus (onneksi harvoin) erehdytty kuvittelemaan “terveysfasistiksi” ja tutkimiani ohjelmia “syyllistäväksi valistukseksi”. Terveydenedistämistä on monenlaista, mutta valitettavan usein näkyvyyttä kansan keskuudessa saavat fitness-buumin ja reality-laihdutusohjelmien ikävät lieveilmiöt kuten ulkonäkökeskeisyys, painoennakkoluulot (“weightism”) ja järjetön, suositustenvastainen laihdutusrääkki kaalisoppadieetteineen ja riuhtovine salitreeneineen.

(Toivottavasti on sanomattakin selvää, että tutkimuksiini liittyvä elintapaohjaus on kaukana edellämainitusta.) Tässä kolme pointtiani päivän kunniaksi.

1. Lihavien stigmatisointi täytyy lopettaa

Aamulla luin hyvän kirjoituksen yksilöllisestä mutta liian yleisestä kokemuksesta lihavuuden kanssa kamppailusta. Vaikka lihavuudesta syyllistäminen ei hyödytä ketään, valitettavan usein jopa terveydenhuollon ammattilaiset kuvittelevat syyllistämisen, häpeän ja saarnaamisen olevan vaikuttava keino “auttaa” potilasta elintapamuutoksen tielle – periaatteessa toki hyvää tarkoittaen. Tutkimukset kuitenkin osoittavat “lihavuus-stigman” ja -ennakkoluulojen pikemminkin huonontavan kansanterveyttä, moninaisia polkuja. Esimerkiksi kehotyytymättömyydestä kumpuava painonhallinta on yhteydessä myöhempään lihavuuteen.

Lihavuudesta syyllistäminen ei hyödytä ketään, edes eikä ainakaan kansanterveyttä.

Terveydenedistämisen lähtökohtana pitää olla kehotyytyväisyys ja oman itsensä hyväksyntä. Omasta mielestäni korkeatasoiset terveydenedistämis-ohjelmat eksplisiittisesti irtisanoutuvat ns. “fat shaming” -lähestymistavasta. Tutkimusprojektini Let’s Move It -liikunnanedistämis-ohjelman pääviesteihin lukeutuu hyvän olon korostaminen liikunnan motiivina, ei painon (tai “rasvattoman rungon”). Let’s Move It -ohjelmaan sisältyy lisäksi mediakriittisyys-harjoitus, jossa nuorten kanssa käydään läpi fitness-buumin tuottamaa epärealistista keho-ideaalia esittävää kuvastoa ja väärinkäsityksiä siitä, miten ja miksi liikutaan.

Liikuntaan ei nimittäin kannata motivoida itseään “paino- ja ulkonäkökärjellä”. (Alustavat havainnot harjoituksen toimivuudesta ovat ilahduttavia, mutta tästä myöhemmin tänä vuonna lisää.) Health At Every Size -lähestymistavassa on saatu lupaavia painonlaskutuloksia, kun tutkittavat asiakkaat keskittyvät pikemminkin liikunta- ja ravitsemus-käyttäytymiseensä kuin painonsa tuijotteluun.

Moni kuitenkin toivoo painonsa pudottamista terveyssyistäkin, ja tiedetään, että vähäiset, 5-10% painonpudotukset vähentävät diabetesriskiä merkittävästi. Epäterveellisistä elintavoista johtuvien sairauksien hoito kuormittaa kansantaloutta vuosi vuodelta enemmän, tätä ei käy kieltäminen. Elintapamuutoksen tukeen täytyy toki yhteiskunnan panostaa. Mutta miten?

 

2. Biggest Loser -ohjelman tyylinen elintapaohjaus pitäisi kieltää

Olen jo vuosikausia käyttänyt luennoillani USA:n Suurin pudottaja -ohjelmaa esimerkkinä elintapainterventiosta, jolla on vähäinen todennäköisyys johtaa psykologisesti terveeseen ja kestävään elintapamuutokseen. Siinä käytetyt ohjauskeinot eivät välttämättä ole omiaan johtamaan omaehtoiseen motivaatioon ja toiminnan tarkoituksenmukaiseen säätelyyn normaaliarjessa. Tuore tutkimus Yhdysvaltain Suurin Pudottaja -kilpailuun osallistuneiden terveysmuutoksista osoitti, että näin on: Vain yksi kilpailija oli onnistunut säilyttämään painonpudotustuloksen, muut lihoivat ennalleen.

Älä Laihduta -päivän iltapäivänä näin ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen hyvän suomenkielisen yhteenvedon tutkimuksesta. Laatikainen toteaa: “- – äärimmäinen laihdutus voi johtaa aineenvaihdunnan selvästi ennakoitua suurempaan säästöliekki-ilmiöön (metabolic adaptation) vaikka liikuttaisiin ”hulluna” lihaksien menetystä suojaten. Perusaineenvaihdunnan suojaaminen ei näytä siis onnistuvan edes voimaharjoittelua lisäämällä, kun rääkki on riittävän kovaa.
– – Onneksi hyviä uutisiakin on kerrottavana, sydän- ja verisuoniterveys sekä sokeriaineenvaihdunta parani. Lähes kaikki veriarvot lukuunottamatta ”pahaa” LDL-kolesterolia kehittyivät suotuisasti tutkimuksen aikana.”

Hiljattain on HS:n mielipidesivun keskustelussa todettu, että elintapamuutokseen motivoituneelle ei ole riittävästi laadukkaita palveluita tarjolla (Pilvikki Absetz 3.5.) mutta että Sote-uudistus tarjoaisi mahdollisuuden siirtää painotusta sairauksien hoidosta niiden ennaltaehkäisyyn (Anni Karttunen 5.5.). Voisiko Suomi päästä nousuun ja maailmankartalle kehittämällä positiivisen, näyttöönperustuvan, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen ja terveyden edistämisen järjestelmän Sote-uudistuksen yhteydessä? Jossa potilaat ja henkilökunta toimivat hyvillä mielin ja yhteisymmärryksessä? Jos joku rakentaa tällaista järjestelmää, count me in!

 

*Disclaimer: En ole seurannut suomalaista Suurin Pudottaja -ohjelmaa joten en osaa ottaa kantaa sen ohjauskeinoihin.