Kuusi syytä, miksi rokotteiden suojatehosta kerrottava avoimesti

(Huom. teksti on kirjoitettu aiemmin syksyllä)

Tämä ei ole tutkimukseen perustuva vaan näppituntuma: Monella rokotetulla Suomessa tuntuu olevan käsitys, että tupla-annos suojaa kaikelta koronaan liittyvältä. Vaikka rokotus on erittäin hyvä suoja vakavaa tautia kohtaan, varsinkin deltavariantin osalta se ei yhtä hyvin suojaa infektiolta ja oireiselta taudilta (vaikka näiden todennäköisyys on tietysti merkittävästi alempi kuin rokottamattomilla!).

Olen ehdottanut, että väestölle viestittäisiin selkeästi, että tuplarokotus* ei ole 100% tehokas suoja kaikkea koronaa liittyvää vastaan, vaan kuvattaisiin harmaan sävyt avoimesti.

Minulta on kysytty, eikö tällainen lähestymistapa vähentäisi rokottautumisintoa. En usko: Hyvin monessa Euroopan maassa on saatu rokotusluvut korkeiksi, vaikka samalla on suositeltu tai edellytetty suojatoimia kuten maskeja myös rokotetuilta. Kyllä ihmiset ymmärtävät.

Suomalaiset ovat koulutettua ja fiksua porukkaa. Esimerkiksi punkkirokotteen osalta ihmiset ovat ymmärtäneet, että se suojaa puutiaisaivokuumetta vastaan mutta ei borrelioosia vastaan, ja että siksi borrelioosin torjumiseksi edelleen kannattaa riskialueilla liikkuessa käyttää punkeilta suojaavia vaatteita ja tehdä punkkisyyni jälkeenpäin.

Jos viesti on yksinkertaistetun mustavalkoinen, koronarokote suojaa ja “tuo vapautuksen”, niin epäröivä voi alkaa ihmetellä, kun näkee tiedon, että rokotettukin on saattanut joutua sairaalaan. ”Eikö rokotteen pitänyt suojata?”

Miksi yksinkertaistetun kuvan viestimisen sijasta kannattaa kertoa puutteistakin? Tässä tärkeimpiä.

Jos viestinnässä korostetaan rokotuksen yksioikoista tehoa…

  1. …. luottamus voi vähetä.
    Tanskassa ajatellaan: Trust public with the harsh truths. Ihmiset eivät joudu paniikin valtaan, vaikka heille kerrotaan harmaan sävyt. Epämääräisyys voi vähentää luottamusta.

“Authorities that distrust the population also downplay negative or complicated facts. Rather than explaining emerging evidence of, say, waning immunity or new variants, paternalistic authorities resort to vague reassurances. Our research shows that vagueness inhibits vaccine acceptance and decreases trust in authorities (M. B. Petersen et al. Proc. Natl Acad. Sci. USA 118, e2024597118; 2021).

Upholding trust is key: it is the best predictor of vaccine acceptance and an antidote to misinformation. Danish health authorities talked clearly about severe, potentially fatal, side effects when they suspended the use of specific vaccines, even though the side effects are extremely rare. My research and others’ shows that this decision — with explicit descriptions of trade-offs and efficacy — did not harm overall support for vaccination or trust in health authorities (K. M. Sønderskov et al. Dan. Med. J. 68, A03210292; 2021).

https://www.nature.com/articles/d41586-021-02758-2

  1. …rokotetut voivat vähentää varovaisuutta käyttäytymisessään ja levittää koronaa

    Elokuisessa Nature-artikkelissa todetaan, että deltavariantti saattaa leviätä rokotetuissa nopeammin kuin muut variantit.
    Toki on myös tietoa, että rokotettujen tartuttavuus kestää paljon lyhemmän aikaa kuin rokottamattomien.“The bottom line is, this can happen — it can be true that vaccinated people can spread the virus. But we do not yet know what their relative role in overall community spread is”, ja tämä epätietoisuus askarruttaa myös (otan mielelläni vastaan päivitettyä tietoa aiheesta!).

    Tämä yhdistettynä testimahdollisuuksien vähenemiseen Suomessa voi johtaa siihen, että rokotetusta väestöstä välittyy virusta riskiryhmiin. Rokotettuja ei enää kehoteta oireisenakaan testiin, ellei ole varmistettua koronatapausaltistusta. Näin moni jää epätietoisuuteen ja ketjut voivat ”karata”.

Vaikka tartuttavuus vähenee rokotteiden myötä, niin myös CDC sanoo sivuillaan:
“The risk for SARS-CoV-2 infection in fully vaccinated people cannot be completely eliminated as long as there is continued community transmission of the virus. Early data suggest infections in fully vaccinated persons are more commonly observed with the Delta variant than with other SARS-CoV-2 variants. However, data show fully vaccinated persons are less likely than unvaccinated persons to acquire SARS-CoV-2, and infections with the Delta variant in fully vaccinated persons are associated with less severe clinical outcomes.”
“On kuitenkin hyvä muistaa, että rokotus ei aina estä tartuntoja kokonaan”, todetaan myös THL:n kesäkuisessa tiedotteessa.

  1. …rokotetut eivät muista tai tajua suojata rokotettuja riskiryhmäläisiä heitä tavatessaan

    vaikka myös THL edelleen näin suosittelee.
    Kukaan ei halua viedä hoitokotiin isovanhemmille koronatartuntaa.
  2. …rokotusvastainen propaganda pääsee tekemään tulkintoja rokotettujen sairastumisista ja kuolemista koskevista uutisista ja näin edelleen edistää rokotevastaisuutta.

    Jos rokotuksista on maalattu ruusuinen kuva täyden suojan antajana, disinformaatikot pääsevät sahaamaan ihmisten luottamusta, kun löytyy korkean rokotekattavuuden alueiden sairaalaepidemioita. Harmaan sävyistä selkeästi tiedottamalla ihmiset olisivat ”rokotettuja” näitä virheellisiä vaihtoehtoistulkintoja vastaan.
  3. …rokotetut voivat jälkeenpäin pettyä, kun eivät varoneet ja saivatkin pitkäaikaisen koronataudin.

    Valtaosa long covid -tutkimustiedosta on kerätty rokottamattomilta. Läpäisyinfektioistakin on kuitenkin jäänyt pitkäaikaisoireita. Toivottavasti osoittautuu lisääntyvän tutkimustiedon valossa aiheettomaksi epäillä, että rokotetut voisivat kärsiä laajamittaisesti pitkäaikaisesta koronasta.
  4. …jos kolmas annos päätetään antaa kaikille, osaa hämmästyttää, eikö jos se kaksi annosta riittänytkään.

Tuore upea uutinen (toistaiseksi vasta yhdestä tutkimuksesta) kuuluu, että kolmas rokote (Pfizer) suojaa yli 95% teholla oireista koronatartuntaa vastaan verrattuna kahden annoksen saaneisiin. Kuinka hanakasti ihmiset rientävät ottamaan 3:nnen rokoteannoksen, joka Tanskassa on jo päätetty antaa kaikille, jos heille on annettu kuva että kaksi rokotetta antaa kattavan suojan?

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Kootusti siis – ymmärrän hyvin, että moniselitteisen viestin antamiseen liittyy paljon ihan hyviä epäilyksiä, mutta nämä eri näkökohdat saavat minut kuitenkin puoltamaan avointa, rehellistä viestintää monimutkaisestakin asiasta.

Rokotteet ovat välttämätön ja paras keino ulos pandemiasta, mutta avoimuus eri rokotussuojan tehosta eri vasteita kohtaan lisäisi luottamusta ja auttaisi osaltaan torjumaan epidemian leviämistä.

(Huom. teksti on kirjoitettu aiemmin syksyllä)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>